Osa 1: Elämän onnelliset hetket

Päätin mennä katsomaan uuden asuin kaupunkini, tässä tapauksessa suuren kylän, tarjoilua erääseen baariin, joka ennen oli hevoskaukalo.

Kyllästyin siihen aika nopeasti. Ajatella, ei edes työntekijöitä.

Olen aina inhonnut ulkoilmaa, joten en nauttinut siitä nytkään. Menin vain umpipähkään jostain ovesta sisään ja soitin vanhalle parhaalle ystävälleni. Selitin hänelle kaiken mitä on tapahtunut ja kuinka kamala paikka tämä oli.
Kun olimme puhuneet lähes tunnin, menin yläkertaan katselemaan lisää paikkoja.

Ja kappas kummaa, ketäs se siellä, entinen huonetoverini sisäoppilaitoksesta, Booker, aloin keskustelemaan hänen kanssaan.
-Booker, mitä sinä täällä? kysyin.
-Minä olen vain liikematkalla, Booker vastasi.
-Ai, öö... minä, ööö... olen täällä lomalla, yritin selittää.
-Tiedän kyllä, jos yrität huijata, Booker vastasi sepittelyyni.
-Okei, asun täällä, myönsin häpeissäni. Booker naurahti. Jatkoimme keskusteluamme pitkään. Mielessäni oli yksi kysymys.

-Mitenkäs naiset, sain sen viimein kysyttyä.
-Luuletko yhä, että viettelen naisia, ei, olen ihan vapailla markkinoilla ja etsimässä sitä oikeaa, Booker vastasi. Myönnetään olin ihastunut häneen lukioaikoina, mutta en olisi uskonut, että tämä tilaisuus olisi tullut.

Paria vuotta myöhemmin:

Olin alkanut oksentelemaan aika paljon.

Tosin hääyöni Bookerin kanssa oli ollut hieman villi. Olimme menneet n. 2 kuukautta sitten naimisiin. Booker oli osoittautunut aika laiskaksi aviopuolisoksi. Käyttäytyihän hän välillä silti kuin unelmien aviomies. Romanttinen hän osasi olla, sen tosin olin huomannut jo lukioaikoina.

Yöllä -miksi juuri yöllä?- tuli se juttu jota olin odottanut, sekä pelännyt, vauvan ensimmäinen potkaisu. Tai no, jos sitä nyt vauvaksi voi kutsua.

Aamulla kerroin raskaudesta Bookerille -olin ensin varmistanut asian raskaustestillä- hän oli onnesta soikea.

Olimme myös rikastuneet huimasti, sillä myimme Bookerin audon (jotenkin tuntuu että rikkosin Lc:een jotain sääntöä). Ostimme rahoilla tulevalle lapsellemme  tarpeellisia asioita, mutta myös paljon muuta turhaa.

Booker pelaili lähes aina tietokoneella. En edes tiennyt mitä hän pelasi, joten aloin huolestua. Kaiken lisäksi, raskauteni läheni jo uhkaavasti loppua.

Joskus Booker osasi silti yllättääkin. Rakastin Bookeria, vaikkakin hän olikin laiska.

Normaalisti itkin, kun Booker lähti töihin. Tällä kertaa olin aika tyytyväinen, että sain omaa aikaa. En ole oikein kirjoista ennen välittänyt, mutta pakkohan niihinkin oli joskus tutustua.

Päätin siis lähteä kirjastoon. Aluksi otin käteeni Aku Ankan ja luin sen. Seuraavaksi menin novellikokoelmiin, siitä sata sivuisiin kirjoihin. Siitä se alkoi lähtemään.

En tiennytkään,että lukeminen voisi olla niin hauskaa. Olin lähes kahdessa tunnissa lukenut kokonaisen kirjakaapin täynnä satasivuisia kirjoja. Päätin kokeilla jotain isompaa, joten luin yli tuhatsivuisen kirjan. Luin sen vähän yli kolmessa tunnissa.

Kun olin kävelemässä kotiinpäin kirjastosta, tuleva vauva päätti syntyä. Senhän piti syntyä vasta viikon päästä. Ajattelin. Löysin pian itselleni taksin ja menin siihen.

Lähetin Bookerille tekstiviestin, että olin menossa synnyttämään. Taksimatka tuntui pidemmältä kuin se todella oli, sillä minulle tuli kamalia ajatuksia mieleen.

Synnytykseni kesti yli 10 tuntia. Se oli hyvin kivuliasta. Joutusin jäämään vielä viikoksi sairaalaan, sillä lapseni syntyi napanuora kaulalla.

Pääsin sieltä viimeinkin pois, käsilläni poikavauvani nimeltänsä Jason.